Sunday, 19 October 2014

Fifty sixty, pay it forward in sports, anna hyvän kiertää urheilussa

Harvoin urheilussakaan resurssit tai tuki menee tasa-arvoisesti kaikille halukkaille urheilijoille. Joskus tulee mietittyä, että kuinka paljon lahjakkaita urheilijoita jää ilman menestystä johtuen esim. omasta taloudellisesta tilanteesta tai perheen muun tuen puutteesta.

Menestykseen ikävä kyllä tarvitaan oman innostuksen ja sinnikkyyden lisäksi vanhempien tukea ja rahapussia. On tietenkin esimerkkejä esim. favelassa asuneesta jalkapalloilijoista tai afrikkalaisista juoksijoista, jotka ovat päässeet menestykseen. Osassa lajeista tarvitaan melkoinen välinearsenaali, jonka hankkiminen maksaa tuhansia euroja. Valitettavasti maastohiihto on tällaisesta hyvä esimerkki. Ilman kilpailukykyisiä välineitä menestyminen lienee epätodennäköistä tai jopa mahdotonta. Yksilölajeista monissa pärjää onneksi pienemmällä varustemäärällä, mutta esim. suunnistuksessa huipulla pärjätäkseen tulisi hallita erilaisia maastotyyppejä, jotta voisi lukea sujuvasti maastoa. Tämä vaatii harjoittelua ja kilpailemista erilaisissa maastotyypeissä, joka tarkoittaa matkustamista kotimaassa ja myös Suomen rajojen ulkopuolelle.

Pelkkä rahakaan ei riitä, sillä suksien voitelu on oma maailmansa erilaisien pito- ja luistovoiteiden oikeanlaisten combojen kanssa. Niiden kanssa voi hifistellä loputtomiin, ja oikeanlaisten kuvioiden ja fluorien yhdisteleminen oikenlaiseen voidepesään tai luistoalueisiin voi äkkiseltään ahdistaa junnujen voitelijaisää. Tarvitaan siis tietoa ja kokemusta asiasta, jotta pidot ja luistot toimivat toivotulla tavalla.
Tässä kuten myös valmennuksen ohjelmoinnissa nuori urheilija hyötyy perheen pidempiaikasesta harrastuksesta tai kilpailemisesta lajin parissa. 
kuvakaappaus: www.yourlapland.com

Joukkuelajeissa tilanne voi olla hieman toisenlainen, koska yleensä valmentaja on joukkuetta varten ja yksittäisen urheilijan perheen osaaminen ei korostu. Monissa joukkueissa on myös mietitty keinoja auttaa lahjakkaita vähävaraisia junioreita. Varusteiden hankinta ei korostu samalla tavalla salibandyssa tai jalkapallossa, kuten hiihdossa ja jääkiekossa. 
kuvakaappaus:www.piffen.fi

Yksilölajeissa voisivat seurat olla aktiivisempia toimijoita tasoittaakseen junnujen uraa. On tietenkin vaikea pitää seuralla suurta määrää lainattavia suksia tai monoja, mutta aktiivinen kamapörssitoiminta tai stipendit voisivat tasoittaa hieman tilannetta. Oman osaamisen jakaminen voisi olla enemmän hyve, jota seuroissa näkisi. Miksi en jakaisi tieto-taitoani muille win-win -periaatteella? Järjestetään voiteluiltoja, autetaan lajista kiinnostuneita uusia harrastajia voitelun saloissa. Järjestetään kimppakyytejä kilpailuihin ja tehdään yhdessä enemmän. Lapsilta kysyttäessä he monesti kokevat sosiaalisen puolen tärkeäksi myös yksilölajeissa. Voisi olla, että omakin jälkikasvu viihtyisi lajin parissa pidempään ja paremmin, jos siellä olisi muita samanikäisiä mukana. Nuorten kriittinen ikä drop outille lajin parista on murrosiän alettua. Seuratyössä tarvitaan monenlaista tekemistä ja osa vanhemmista voisi olla innostunut olemaan mukana vähemmän voiteluosaamista vaativissa tehtävissä, kuten rahastonhoitajana tai kilpailuissa eri tehtävissä jne. 
kuvakaappaus:www.filmgoer.fi, Anna hyvän kiertää elokuva
Keski-Pohjanmaan liikunta on omalla esimerkillään näyttänyt, miten voidaan tukea vähävaraisien perheiden lasten ja nuorten kilpaurheilua. Seuroille järjestetyn S2B Sports to business-seminaarin tuotosta osa on suunnattu haettavaksi vähävariasten kilpaurheilusta aiheutuviin kustannuksiin.

Friday, 10 October 2014

Ladulle tekee hiihtäjän mieli

Kesän peruskuntovaiheen lajinomainen liikkuminen on vaihtumassa lumitreeniin ainakin vakavammin hiihtoa harjoittelevilla. Maajoukkue on jo leireillyt lumella tai jäätiköllä Ramsaussa ja uusi leiri on jo vuorossa Val Senalesissa Italiassa. Osa hiihtäjistä jää Vuokattiin uuden lumen ladulle ja putkeen harjoittelemaan.

Lisää kuvateksti
Vuokatissa ulkokausi on jo perinteisesti avattu 10.10. säilölumen avulla.
Sopivasti on myös suurella osalla kouluikäisistä syyslomaviikko joko loppumassa tai alkamassa, joten ladulla varmasti riittää hiihtäjiä. Hiihtäjien määrän voi tarkistaa vaikka tästä webcam-linkistä.

Kuntoilijan ja junnujen kannattaa aloittaa lumella hiihto alussa rauhallisemmin ja pyrkiä tekemään harjoitukset hyvällä tekniikalla ja harjoitusmäärää pikku hiljaa lisäten. Muista tehdä jokainen treeni laadukkaasti! Leirillä on yleensä myös kuivan maan harjoittelua ja palauttavaa treeniä salilla tai uimahallissa. Haasteena on löytää sopivasti kehittävä ohjelma, joka ei kuitenkaan ole liian raskas, vaikka vihdoin päästään lumiolosuhteisiin.
Vuokatissa on onneksi tarjolla monipuoliset mahdollisuudet harjoitella vuodenajasta riippumatta.

Syksyllä myös harjoitusohjelmassa alkaa olla enemmän tehoja ja kevään ja kesän määräharjoittelun pohjalle rakennetaan vähitellen koneistoa toimimaan kilpailuolosuhteissa. Lumiolosuhteissa on mahdollisuus lajinomaiseen harjoitteluun ja jalostaa nopeus, voima- ja hengityselinten toiminta tulevaa kilpailukautta varten.


Kuva: Patrol

Tässä vaiheessa on hyvä myös käydä läpi kalustoa ja tutkia mahdollista huollon tai hankintojen tarpeita. Kasvavien hiihtäjien osalta kesä on voinut tuoda ainakin pituutta reilusti ja hieman painoakin. Usein sukset voivat vielä olla käyttökelpoisia, mutta perinteisen suksessa on syytä punnita pitoalueet ja merkitä uudet alueet valmiiksi. Sauvat on syytä myös tarkistaa sekä pituuden, että myös kunnon osalta. Jos on käytetty samoja sauvoja rullatreeneissä, on syytä vaihtaa sompa lumelle sopivaksi ja tarkistaa, että putken alaosassa ei ole halkeamia. Voiteluvälineistö vaatii myös mahdollisesti täydennystä.