Tämän kauden suunnistukset lumettomalla maalla on takana päin ja uutta kautta odotellaan. Kauden aikana oli iltarasteilla melkein 10 000 suorituskertaa, mikä on taas hieman enemmän kuin edellisenä vuotena.
Ensi kaudelle on kuulemma luvassa valmiit kartat kaikille päiville. Se tietenkin helpottaa suunnistajaa, mutta jotenkin tunnelma muuttuu enemmän suoritukseksi pienten alkuvalmistelujen poistuessa. Aiemmin oli mukana myös tuloskorttien pyykkinaru, joka poistui jokin aika sitten. Täytyy myöntää, että oli jotenkin jännittävää maaliin tullessa odottaa pulssin palautumista ja sitten muutaman minuutin päästä näki jo oman sijoituksensa narulla roikkuvan kortin paikasta. Toki tulokset nykyään ovat hienosti samana iltana no netissä kaiken kansan nähtävillä, mutta tunnelma on erilainen. Onkohan sitä itsessäkin K. Rahkolan "vikaa", kun ei soisi kaikkien asioiden muuttuvan.
Oman treenin osalta on päässyt mukavaan reilun tunnin harjoitukseen per päivä. Koiran kanssa tulee tehtyä joko aamuisin tai iltapäivisin noin tunnin lenkki. Välillä pohtii onko siitä paljoakaan hyötyä kunnon nousun kannalta, kun sykkeet ovat 80-95 välillä. No ehkäpä se ainakin on sellaista perusliikuntaa, jota pitäisi kaikilla olla joka päivä. Voisihan tietenkin lenkin pituuden lisätä kahteen tuntiin muutamina päivinä, jolloin ehkä syke loppupuolella alkaisi hieman nousta ja tulisi ehkä peruskuntoharjoitus.
www.endomondo.com
Olen innoissani laittanut muutaman harjoituksen Endomondo-sivustolle, johon harjoitus kirjaantuu käytettäessä GPS:n sisältävää kännykkää. Harjoituksen tietoja voi sitten tutkia jälkeenpäin, kuten: matka, aika, nousut ja laskut sekä nopeus. Sykkeet saa myös, mutta se vaatii bluetooth-yhteydellä olevan sykevyön. Sykkeet voi syöttää myös käsin. Toki houkuttaa ostaa BT-sykevyö, jotta saisi hienon graafin myös sykkeen osalta. Kaikenlaista tekniikkaa sitä nykyään kuntoiluun saa ympättyä.
Hiihdon osalta on tarkoitus laittaa voitelurauta kuumaksi ja tehdä ensimmäinen kisavoitelu Vuokatissa järjestettävään Suomen Cupin viestiin. Mitenkähän sitä taas muistaa reseptit, onneksi kyseessä on vapaan kisan voitelu, se vähän helpottaa tilannetta.
Tuli käytyä Haka-Sportin hiihtokauden avauksessa, jossa ainakin Rexillä näytti olevan uusi pitovoidesarja. Pidot olivat ns. fluoripitoja ja tarkoituksena oli kuulemma yksinkertaistaa pitovoitelua ja saada optimaalinen pito ja luisto. Kehittelyssä oli ollut mukana myös norjan maajoukkue. Nyt kuulemma purkin kyljessä olevat asteet ovat samat, mitä ilmaa mittaavassa mittarissa näkyy. Yleensähän pitovoide katsotaan paitsi lämpötilan, mutta myös lumen koostumuksen mukaan, eiköhän tämä kuitenkin päde myös uusien Rexien kanssa.
Kokkolan Veikoilla näyttää olevan hyvä draivi päällä hiihtokoulun osalta. Vetäjiä on viisi ja kuudeskin on luvannut mukaan paikkaamaan. Uusia asuja on tilattu ja ovat juuri painossa. Hiihtojunnuja pyörii mukana ilmeisesti kymmeniä, vaikka lunta vielä odotellaan. Liedeksen Jouni on saanut homman hienosti toimimaan!
Mielenkiinnolla odotellaan, josko nuorista saataisiin myös kilpailuihin uusia nuoria. Sarjahiihdot ovat vetäneet väkeä, mutta varsinaisiin kilpailuihin näyttää kynnys olevan korkeammalla. Auttaisiko seuran suksihuolto tai lainattavat välineet ainakin alkuun?
Concerning on cross country skiing and orienteering. Meaning to take a look at phenomena of diciplines and examine things from amateurs, parents and coachs point of view.
Thursday, 27 October 2011
Suunnistukset puikkarissa
Monday, 25 July 2011
Kesälaitumilla
Tämän kesä tuntuu olleen varsin lämmin ja sopivasti sateinen tähän asti. Meikäläisen vartalolle sopii tällainen noin + 27 Celsiusta näköjään sopivasti.
Alkukesän uutisaiheina oli taas hiihdon dopingkäräjät, jotka eivät näytä saavan loppua laisinkaan.
Heinäkuussa saimme kuulla ikävän uutisen Mika Myllylän siirtyessä ajassa täältä ikuisuuteen.
Mika oli arvostettu hiihtäjä myös Suomen ulkopuolella. Minulle tuli erään amerikkalaisen työtuttavan kautta surunvalittelut heti seuraavana päivänä. Mika näyttää olleen seurattu henkilö myös jenkkilässä asti The New York Times. Tämä lienee yksi asia, joka hankaloitti hänen elämäänsä, hänet tunnettiin kaikkialla Suomessa. Oli aina tarkkailun alla vapaalla ja töissä.
Toivottavasti huippu-urheilijan aktiivikauden päätyttyä häntä voitaisiin auttaa siirtymään toisenlaisen elämäntilanteeseen. Tämä valmennus pitäisi ottaa jo nuorten valmennuksessa huomioon. Toivottavasti myös dopingasia saataisiin pakettiin, jotta lajin nykyiset harrastajat ja kilpailijat eivät joutuisi enää siitä kärsimään.
Toissa viikolla tuli käytyä FIN5-rastiviikolla katsomassa Lohjan mäkimaastoja, jotka tekivät hyvän vaikutuksen Pohjanmaan lakeuksien mieheen. Olipa sykkyräistä kalliota ja maastoa, joutui ihan eri tavalla lukemaan maastoa ja karttaa. Olen muutaman vuoden kiertänyt kuntosarjassa A-ratoja ja niissä on haastetta ollut ihan riittävästi. Jäin miettimään, miten kuntosarjan A-rata eroaa oman sarjani kilparadasta. Reittihärveliä muutamilta päiviltä tutkittuani en suurenpia eroja matkasta löytänyt ja rastivälitkin näytti kohtuullisen samoilta.
Pitäisiköhän sitä ensi vuodeksi hommata lisenssi ja mennä rohkeasti kilpasarjaan...
Tänään tuli katsastettua hieman mustikkamaita ja näytti siltä, että ei ainakaan sillä kohtaa ollut erikoisesti marjoja. Jos jotain oli, niin ne olivat aika pienikokoisia. Aikamme siinä hyttysiä syötettyämme saimme parisen litraa kasaan ja eipä siitä oikein kostunut. No katsotaan vielä parempi paikka. Muutamia kantarellien alkuja näytti myös nousseen päivän valoon.
Alkukesän uutisaiheina oli taas hiihdon dopingkäräjät, jotka eivät näytä saavan loppua laisinkaan.
| Kuva sivulta http://i.huffpost.com/gen/301888/thumbs/r-MIKA-MYLLYLA-DEAD-large570.jpg |
Mika oli arvostettu hiihtäjä myös Suomen ulkopuolella. Minulle tuli erään amerikkalaisen työtuttavan kautta surunvalittelut heti seuraavana päivänä. Mika näyttää olleen seurattu henkilö myös jenkkilässä asti The New York Times. Tämä lienee yksi asia, joka hankaloitti hänen elämäänsä, hänet tunnettiin kaikkialla Suomessa. Oli aina tarkkailun alla vapaalla ja töissä.
Toivottavasti huippu-urheilijan aktiivikauden päätyttyä häntä voitaisiin auttaa siirtymään toisenlaisen elämäntilanteeseen. Tämä valmennus pitäisi ottaa jo nuorten valmennuksessa huomioon. Toivottavasti myös dopingasia saataisiin pakettiin, jotta lajin nykyiset harrastajat ja kilpailijat eivät joutuisi enää siitä kärsimään.
Toissa viikolla tuli käytyä FIN5-rastiviikolla katsomassa Lohjan mäkimaastoja, jotka tekivät hyvän vaikutuksen Pohjanmaan lakeuksien mieheen. Olipa sykkyräistä kalliota ja maastoa, joutui ihan eri tavalla lukemaan maastoa ja karttaa. Olen muutaman vuoden kiertänyt kuntosarjassa A-ratoja ja niissä on haastetta ollut ihan riittävästi. Jäin miettimään, miten kuntosarjan A-rata eroaa oman sarjani kilparadasta. Reittihärveliä muutamilta päiviltä tutkittuani en suurenpia eroja matkasta löytänyt ja rastivälitkin näytti kohtuullisen samoilta.
Pitäisiköhän sitä ensi vuodeksi hommata lisenssi ja mennä rohkeasti kilpasarjaan...
Tänään tuli katsastettua hieman mustikkamaita ja näytti siltä, että ei ainakaan sillä kohtaa ollut erikoisesti marjoja. Jos jotain oli, niin ne olivat aika pienikokoisia. Aikamme siinä hyttysiä syötettyämme saimme parisen litraa kasaan ja eipä siitä oikein kostunut. No katsotaan vielä parempi paikka. Muutamia kantarellien alkuja näytti myös nousseen päivän valoon.
Subscribe to:
Posts (Atom)

