Ammattimainen urheilu vai urheilullinen ammatti

Taas on se aika vuodesta, jolloin perusopetuksesta ja lukiosta valmistuvat miettivät mitkä minusta tulee isona.  Osalle on selvää pienestä pitäen, mihin aikoo tähdätä, kun taas ehkä suuremmalle joukolle asia ei ole vielä selvillä. Ei se oikeastaan ole mikään ihme, ettei ura ole kirkkaana selvillä murrosiän loppumetreillä tai nuorena aikuisena.

Osalla on taas täysin selvä, että pyrkimys on päästä mahdollisimman pitkälle urheilullisella uralla. Voi olla, että 10-vuotiaana lausutut: minusta tulee isona olympiavoittaja tai maailmanmestari,  ohjaavat oman elämän valintoja ja satsaus on todella vahva urheiluun. Ilman tuota asennetta ei varmasti haastettaisikaan muita.

Tämän päivän lehdessä oli Kaija Yliniemen juttu, jossa B-maajoukkueen Ilkka Jarva totesi, että täytyy antaa aikaa huippu-urheilulle 25 ikävuoteen asti ja katsoa, mitä se tuo tullessaan ja pystyykö haastamaan huiput. Jarvan mielestä ehtii opiskella vielä sen jälkeen itselleen ammatin. Harvat kuitenkin tavoittavat maailman kärjen saatikka rikastuisivat. Aika monet nuoret kuitenkin hakeutuvat oppilaitoksiin ja ottavat opiskelupaikan vastaan. Ei ehkä uskalleta antautua pelkästään urehilijaksi. Toisaalta sen kyllä ymmärtää, kun tietää, miten täysipäiväisen urheilijan tulot ovat tiukassa. Olympiavoittaja Iivo Niskanenkin tuskaili, että yhtenä tukijana on Kela. No, Iivon tilanne luultavasti muuttuu, mutta suuri osa urheiljoista ei saa Olympiakomitean tukea tai mitään muutakaan tukea, vaan joutuu hankkimaan rahoituksen urheilun mahdollistamiseksi itse tukijoukkojensa kanssa.

Opiskelijoilla sentään on mahdollisuus edulliseen opiskeluruokailuun ja -asumiseen. Heillä on myös opintotuki, jolla pystyy jonkin verran maksamaan jouksevia kuluja. Leiritykset ja välinekulut sekä liikkuminen tuovat lisää kustannuksia, joihin pitäisi löytyä rahoitusta.

Uusi Yliopistolaki 2009 määrittää tavoiteajat opintojen suorittamiseen. Maisteritason eli ylemmän korkeakoulututkinnon opintojen tavoiteaika on 5 vuotta ja lisäajan kanssa 7 vuotta. Lisäksi voi tietyissä tapauksissa anoa lisäaikaa maksimissaan 2 vuotta. Tutkinnon suorittamisaikaan ei lasketa poissaoloa, joka johtuu vapaaehtoisen asepalveluksen tai asevelvollisuuden suorittamisesta taikka äitiys-, isyys- tai vanhempainvapaan pitämisestä. Opintojen enimmäisaikaan ei lasketa myöskään muuta enintään neljän lukukauden poissaoloa, jonka ajaksi opiskelija on ilmoittautunut poissaolevaksi. Aikaa opintojen suorittamiselle siis löytyy kohtuullisen hyvin ja on kuitenkin mietittävä, ilmoittautuuko läsnä- vai poissaolevaksi.

Taloudellinen puoli on opiskeltaessa myös otettava huomioon, sillä Kelan tukea voi saada vain tietylle ajalle. Opintotukiasetuksen 1994 perusteella ylempään korkeakoulututkintoon suorittamiseen voi saada tukea enintään 64 viikkoa riippuen tutkinnon laajuudesta (55 viikkoa 300 op, 60 viikkoa 330 op ja 64 viikkoa 360 op). Opintojen aikana on saatava opintopisteitä n. 5 tukikuukautta kohden, joten pelkästään treenaamalla ei tukea kovin pitkään pysty nostamaan, vaan täytyy opiskellakin.

Kumpi sitten on parempi, hakeutua opiskelemaan vai antautua täysillä urheilulle? Siihen on vaikea antaa oikeaa vastausta. Luulen, että menestyjät uskaltavat satsata enemmän ja heillä on myös taloudellinen tuki helpompaa. Toisenlainen tilanne on taas kärjen tuntumassa ja takana olevilla, joille voi koulutus olla houkuttelevampi vaihtoehto. Useasti siinä vaiheessa on myös tehtävä ratkaisu urheilu-uraan satsauksesta. Toivottavasti molemmat jaksavat tavoitella omaa unelmaansa kohti. 

Foto: www.rex.fi

 hallituksen tiukan tavoitteen lyhentää opintoaikoja