Järkyttävä harjoittelu - Optimal training load to stimulate performance adaptation

Täytyy kirjoittaa aikaisemman palautuspostauksen vastavoimaksi juttu myös järkyttävästä harjoittelusta. Mikäli urheilija harjoittelee oikein, on harjoittelu ollut järkyttävää, muttei välttämättä kamalaa. Mistä siis on kyse? Järkyttämisellä tarkoitetaan perusperiaatetta, joka liittyy harjoitteluun.

Harjoittelu perustuu (yli)kuormitusteoriaan, jonka mukaan elimistöä, kudoksia ja

harjoitusten aikana soluja on järkytettävä pois normaalista tasapainotilasta.

Kun elimistöä on kuormitettu tasapainotilan ylitse, se alkaa palautumisen aikana korjaamaan tulleita vaurioita ja sopeutumaan seuraavaan kuormitukseen, niin että seuraavalla kertaa kestäisi sen. Kuormituksen toistuessa riittävästi, elimistö mukautuu uusiin vaatimuksiin ja syntyy pysyvämpi hajoitusvaiktus. 

Tästä johtuen elimistöä tulisi kuormittaa (teho x kesto ja harjoittelutiheys) harjoitellessa nousujohteisesti, jotta kehitys jatkuisi. Toisaalta on huomioitava palautuminen, jotta ei jouduttaisi ylirasitustilaan. Kuormituksen tiheydellä on myös merkitystä, koska liian harvoin tai riittämätön ärsyke ei johda haluttuun lopputulokseen.

Tähän periaatteeseen opastetaan jo hiihtoharjoittelun alkuvaiheessa. Hiihdossa jo nuorilla perusasiana on harjoittelun rytmittäminen ja myös uskallus tehdä kovia päiviä, viikkoja, kuukausia, mutta toisaalta pitää uskaltaa laittaa ohjelmaan myös palauttavia päiviä ja viikkoja.

Toisessa uran ääripäässä ovat hyvin harjoitelleet huippu-urheilijat, joilla voi tulla ongelmaksi riittävän ärsykkeen saaminen. Urheilijan tulisi ylittää omat rajat, saavutaakseen parannusta suorituskyvyssä.

Kestävyysurheilun Periscope-lähetyksessä Olokselta 12.4.2016 päävalmentaja Reijo Jylhä viittasi asiaan, että kenenkään maajoukkueen hiihtäjän vauhti ei vielä riitä podiumille, vaan on haastettava  urheilijat ja heidän valmentajat miettimään, mitä voisi tehdä saadakseen vauhdin riittävän hyväksi. Varman päälle tekemällä ei mennä kuitenkaan kuin sitä vauhtia, jota nyt on menty tähänkin asti.

Osittain hiihtäjien välivuotta on kaiketi yritetty hyödyntää tähän liittyen ja saada elimistö vielä kovempaan tikkiin tarvitsematta välittää menenstyksestä arvokisoissa. Toivotavasti he onnistuvat siinä ja saamme ensi vuonna parempia tuloksia. 

Mielenkiintoista oli myös kuulla alustava huomio kaudesta, että suomalaisille loppukauden mc-maastot olivat sopivampia (raskaat ja hitaat) ja parannettavaa hiihtäjillä on maastoissa, joissa vaaditaan suorituskykyisyyttä ja nopeutta sekä rynkyttävää hiihtoa vaativaa tekemistä.