Sunday, 1 November 2015

Tasurilla mennään?, Double poling rules?/Millaiset sukset tasatyöntöön?

Poltaranin voitti tassulla MC:n Toblachissa 2015
Maailmancupin kilpailuissa viime vuonna esiintyi tasatyöntö potentiaalisena vaihtoehtona perinteisen hiihdon normaalimatkan kilpailuissa. Perinteisen tyylin sprintissä sitä on käytetty jo aiemmin menestyksellisesti sekä pitkän matkan cupissa (Visma Ski Classic).

Kaikilla radoille se ei käy ja tasatyönnössä rata ei voi olla jyrkkäpiirteinen. Sopivia ratoja voisivat olla esim. Davos ja Toblach.

Miksi tasatyöntöä (DP) käytetään perinteisessä hiihdossa? 

Tähän vastauksen antaa Suomen maastohiihtojoukkueen sprinttivalmentaja Olli Ohtonen. 1) Suksi on liussa koko ajan ja se on nopeampi tekniikka. 2) Suksi on liukkaampi ja on pienemmät riskit voitelussa. 3) Mutkat ovat nopeampia hiihtää askelluksella. 4) Sukselle voi antaa painetta, ne eivät jarruta.

Tasatyönnössä käytetään hyväksi kehon liikettä, jossa noustaan päkiöille ja annetaan kehon laskea alas. Kädet ja keskivartalo pysyvät tiukkana ja välittävät liikkeen sauvojen kautta lumeen. Voidaan ajatella, että nostettaessa pallo ilmaan siinä on potentiaalista energiaa ja annettaessa sen pudota enrgia muuttuu kineettiseksi. Hiihdettäessä kehon massakeskipisteen potentiaalinen energia muutetaan kineettiseksi.
Siirrettäessä massakeskipistettä samalla hieman eteenpäin yli tasapainopisteen keho ikäänkuin "kaatuu" painovoiman johdosta ja voidaan hyödyntä potentiaalista energiaa. Hiidettäessä ylämäkeen tekniikan taloudellisuus huononee mäen jyrkkyyden kasvaessa. Silloin siirtyminen vaihtuu jaloilla tehtäväksi.

Norjalaiset ja ruotsalaiset ovat panostaneet tasatyöntöharjoitteluun jo kauemmin. Tutkimusta aiheesta on myös tehty aika runsaasti ja raportteja löytyy esim. täältä.  Harjoitteluun on julkaisu esim. DVD 2010 Stakning i fäders spår För framtidens segrar! Swedish Winter Sports Research Centre 
, , , , 

Tasatyöntösukset

- Millaisia ominaisuuksia tasatyöntösuksessa haetaan?
- Tehdäänkö tuotannossa jo erikseen tasatyöntöön omia suksia vai löytyykö halutut ominaisuudet normituotannosta?
- Onko kyseisille suksille ollut kysyntää?


Suomen maastohiihtojoukkeen entinen päävalmentaja ja Team Santander -tallin urheilujohtaja Magnar Dalen sanoo, että:
- Yleisesti ottaen käytämme pehmeämpiä/matalampia suksia tasatyöntöön. Siteen edessä on pienempi "pesä". Ylämäkeen hiihdettäessä on paljon helpompi hiihtää suksella, jossa on matalampi pesä edessä. Takaosa matala ja kova. (In General we use softer/lower skis for doublepoling. With short camber in front of binding.When you make dp in upphill its much easier with low camber and softer skies in front. But in the very end hard and flat.)
- Normaalituotannosta voi hänen mukaansa löytää sopivia pareja. (Yes you can find that kind of skis from standard production, but you need to know what to look for.)
Yoko.fi
Harri Kirvesniemen (Yoko ski) mukaan:

"Tasatyöntösuksen tärkeimmät ominaisuudet ovat suksen hyvä luisto silloin, kun paino on tasan molemmilla suksilla, ja tasainen kulkeminen eri nopeuksilla tasatyönnössä, vaikka vartalon ylös-alas liikkeellä suksea kuormitettaisiin ("pomppu- tai hyppytasuri").

Käytännössä se merkitsee, että:
- suksi on suhteellisen matala ja enemmän perinteisen suksen kuin luistelusuksen kaltainen
- suksen rakenne kestää varsinkin kannan takaa kovan kuormittamisen, jottei sille alueelle tule terävää, jarruttavaa painepiikkiä kehon painon pudotessa alas hyppytasurissa
- suksessa saattaa olla hieman helppohiihtoista perinteisen suksea enemmän vapaata jalkavuutta ja jännitystä, mutta suksen loppujäykkyyden ei tarvitse olla yhtään suurempi kuin perinteisen suksessa
- hieman normaalia perinteisen suksea lyhemmän suksen käyttö on mahdollista, jolloin suksi on kevyempi ja helpommin hallittavissa, jos joudutaan haarakäynnille jyrkissä nousuissa sekä näppärämpi mutkissa ja askelkäännöksissä

Kysyntää näille suksille on ainakin meillä ollut jonkun verran, mutta vähemmän kuin erikoiskelien (esim. voitelemattomat nollakelien sukset) välineille. Haemme sopivat sukset normaaleista tuotantomalleista, joita tarvittaessa muokkaamme hieman lämpökaapissa. Olemme tehneet myös luistelusuksista tasurisuksia muokkaamalla niitä em. tavalla perinteisen suksen kaltaiseksi. Jälkimmäisiä lähinnä sprinttikäyttöön, jossa aiemmin lueteltujen vaatimusten lisäksi korostuvat myös suksen näppäryys sekä askeltaminen mutkissa."


Lähteet:
Magnar Dalen sähköposti 2015
Harri Kirvesniemi sähköposti 2015
Olli Ohtonen 2015
Gait models and mechanical energy in three cross-country skiing techniques, , , , , 

Thursday, 22 October 2015

Hiihdon maailmancupin ohjelma 2015-2016

Kohta se taas alkaa! Maastohiihdon ensi kauden kalenteri on julkaistu ja näyttäisi siltä, että pieniä muutoksia on tullut ohjelmaan. Lähtöjä piisaa hiihtäjillä ja tänä vuonna on kaikkiaan 37 kilpailua, josta voi saada MC-pisteitä. Osaltaan lisää kilpailuja on tullut johtuen siitä, että arvokilpailuja ei tulevana kautena ole.

Kalenterin aloittaa tutusti Rukan mini-tour marraskuun lopulla. Viime vuonna hiihdettiin siellä vain sprintti ja perinteisen normaalimatka. Ensimmäisessä periodissa on pysynyt myös Lillehammer ja Davos. Uutena on kaksi kisaa Toblachissa.

Tour  de Ski on jäänyt tammikuun alkuun samalle paikalle kuin viime vuonna. Kakkosperiodin seuraavat kilpailut ovat sitten Slovenian Planicassa ja Tsekin Nove Mestossa viime vuoden Rybinskin ja Otepään sijaan.

Kolmannessa periodissa hiihdetään Norjassa Drammenissa ja Oslossa sekä Ruotsissa Tukholmassa ja Falunissa. Euroopan kierros päättyy Lahteen, jossa on sprintti ja takaa-ajo.

Uutena on neljäs periodi uudella mantereella Kanadassa, jossa kilpaillaan kahdeksan kilpailun sarja neljällä paikkakunnalla.

Kalenterissa kilpailujen määrä on viime vuoteen verrattuna lisääntynyt yhdeksällä. Sprinttejä on nyt 13 viime vuoden 9:ään verrattuna. Yhteislähtöjen määrä on tuplaantunut kuuteen. Väliaikalähtöjä on seitsemän, joista 4 vapaalla ja 2 perinteisellä.

Alla olevaan FIS-Skin kalenteriin on värikoodaattu sprintit vihreällä, perinteisen kilpailut keltaisella ja yhteislähdöt punaisella.

Mielenkiintoista on nähdä, kuinka urheilijat osallistuvat kauden kilpailuihin. Vapaita viikonloppuja näyttäisi olevan kolme! Luultavasti myös pitkää kautta kahdella mantereella kilpailtaessa kustannusten osalta on nousupaineita joukkueille. Voi olla, että joidenkin joukkueiden osalta hiihtäjien määrää rajataan pistetilanne huomioiden.

lähde fis-ski.com