Showing posts with label aikataulu. Show all posts
Showing posts with label aikataulu. Show all posts

Sunday, 11 September 2016

FIS-Ski Calendar 2016-17, hiihdon maailmancupin ohjelma

Tuleva MC-kausi jakautuu neljään perioidiin, kuten aiemmin. Kausi alkaa, kuten niin usein aiemmin Rukalla, mutta tällä kertaa vain kahden päivän kilpailuviikonloppuna. Viikon päästä päästään hiihtämään Norjan Lillehammerissa 3-päivän tour, josta kiertue siirtyy Keski-Eurooppaan Sveitsin Davosiin ja Italian Tobalchiin.

Toisella periodilla joulutauon jälkeen on vuorossa Tour de Ski ensin Sveitsissä Lenzerheiden kolme kilpailua ja välillä käydään Oberstdorfissa Saksan puolella. Kiertueen kolme viimeistä kilpailua on jälleen Italiassa ja perinteisesti päätös tapahtuu Val di Fiemmessä. Periodin loppuosassa kisataan vielä Tobalchissa kahdet spirinttikisat. Ruotsiin siirrrytään Ulricehamniin (ensimmäistä kertaa) sekä Faluniin. Etelä Korean PyeongChang isännöin sitten esiolympiakisoja kolmen kilpailun ajan.

Kolmannessa periodissa viimeistellään kuntoa Viron Otepäässä kahden kilpailun verran, kunnes vuorossa on Lahden maailmanmestaruuskilpailut.

Viimeisessä neljännessä periodissa ollaan edelleen Skandinaviassa Drammenissa ja Oslossa, kunnes kauden päättää ensimmäistä kertaa kalenterissa oleva World Cup Final. Se hiihdetään Venäjällä Tyumenissä, jossa on vuorossa neljä kilpailua.

Sprinttikilpailuja näyttää kalenterissa olevan 11 kpl, joista 6 vapaalla ja 5 perinteisellä tyylillä. Normaalimatkan kilpailuja on 11, joista vapaalla 5. Yhteislähtökilpailuja kalenteriin sisältyy 6 kpl.

Värillä koodattu viherä sprintti, keltainen perinteinen tyyli ja lila yhteislähtö.
Kuvakaappaus FIS-SKI

Sunday, 21 February 2016

FIS Ski Tour Canada 2016 ohjelma ja palkintorahat / Program and Prize-Money

Ajat paikallisia
On your marks, get set... Kauden päättää tänä vuonna uuden mantereen 8 kilpailun Ski Tour Canada. Kilpailutahti on tiukka sillä sprintit ja distanssimatkat ovat peräkkäisinä päivinä koko ohjelman mahtuessa reiluun viikkoon. Pisteitä ja palkintorahoja kertyy, kuten Tour de Skillä. Kokonaiskilpailun voitto varmasti kiinnostaa hiihtäjiä, sillä sen palkinto (90752 EUR) on kaksi kertaa suomalaisen koko vuoden keskipalkka.

Palkintorahoja on jaossa yhteensä miljoona Kanadan dollaria (=640 000 CHF). 
Tourin voittajat saavat 100 000 Sveitsin frangia (CHF), toinen 60 000, kolmas 30 000, neljäs 20 000, viides 15 000, kuudes 9 000, seitsemäs 7 000, kahdeksas 4 500, yhdeksäs 3 000 ja kymmenes1 500.

Sprinttirankin voittajat saavat 8 000, toinen 4 000 ja kolmas 3 000 (CHF). Päivän voittajat 3 000, toinen 2 000 ja kolmas 1 000 (CHF).

Touria johtava hiihtäjä saa lisäksi kunakin päivänä 1 000 (CHF).


Kilpailujen suomalaiset ajat
Suomen aikaan (UTC+2) verrattuna aikaero Gatineaun, Montrealin, ja Quebecin kisoihin on 7h sekä Canmoreen 9h. Alkupäivien kilpailut alkavat illalla ja alkuyöstä, kun taas Canmoren aamun klo 10 kilpailut ovat siis klo 19 Suomen aikaa.

Social Media
http://skitourcanada.com/
Facebook: https://www.facebook.com/skitourcanada
Twitter: https://twitter.com/skitourca
Instagram: https://instagram.com/skitourca/
Flickr: https://www.flickr.com/photos/skitourca/
Vimeo: https://vimeo.com/skitourcan
Official hashtags used: #skitour16




Thursday, 22 October 2015

Hiihdon maailmancupin ohjelma 2015-2016

Kohta se taas alkaa! Maastohiihdon ensi kauden kalenteri on julkaistu ja näyttäisi siltä, että pieniä muutoksia on tullut ohjelmaan. Lähtöjä piisaa hiihtäjillä ja tänä vuonna on kaikkiaan 37 kilpailua, josta voi saada MC-pisteitä. Osaltaan lisää kilpailuja on tullut johtuen siitä, että arvokilpailuja ei tulevana kautena ole.

Kalenterin aloittaa tutusti Rukan mini-tour marraskuun lopulla. Viime vuonna hiihdettiin siellä vain sprintti ja perinteisen normaalimatka. Ensimmäisessä periodissa on pysynyt myös Lillehammer ja Davos. Uutena on kaksi kisaa Toblachissa.

Tour  de Ski on jäänyt tammikuun alkuun samalle paikalle kuin viime vuonna. Kakkosperiodin seuraavat kilpailut ovat sitten Slovenian Planicassa ja Tsekin Nove Mestossa viime vuoden Rybinskin ja Otepään sijaan.

Kolmannessa periodissa hiihdetään Norjassa Drammenissa ja Oslossa sekä Ruotsissa Tukholmassa ja Falunissa. Euroopan kierros päättyy Lahteen, jossa on sprintti ja takaa-ajo.

Uutena on neljäs periodi uudella mantereella Kanadassa, jossa kilpaillaan kahdeksan kilpailun sarja neljällä paikkakunnalla.

Kalenterissa kilpailujen määrä on viime vuoteen verrattuna lisääntynyt yhdeksällä. Sprinttejä on nyt 13 viime vuoden 9:ään verrattuna. Yhteislähtöjen määrä on tuplaantunut kuuteen. Väliaikalähtöjä on seitsemän, joista 4 vapaalla ja 2 perinteisellä.

Alla olevaan FIS-Skin kalenteriin on värikoodaattu sprintit vihreällä, perinteisen kilpailut keltaisella ja yhteislähdöt punaisella.

Mielenkiintoista on nähdä, kuinka urheilijat osallistuvat kauden kilpailuihin. Vapaita viikonloppuja näyttäisi olevan kolme! Luultavasti myös pitkää kautta kahdella mantereella kilpailtaessa kustannusten osalta on nousupaineita joukkueille. Voi olla, että joidenkin joukkueiden osalta hiihtäjien määrää rajataan pistetilanne huomioiden.

lähde fis-ski.com


Monday, 1 December 2014

FIS Lillehammer 2014, ohjelma, radat ja joukkue

Maastohiihdon kausi jatkuu heti ensi viikonvaihteessa Norjassa Lillehammerissa. Kaupunki sijaitsee 180 km Oslosta koilliseen ja siellä oli vuoden 1994 talviolympialaiset. Latuja alueella on sopivat 2000 km, joten hiihtohullut norskit voivat suksia viikonloppuisin laajalla alueella.

Läheisyydessä hiihdetään myös kuuluisa Birkebeiner-hiihto, joka lienee monen suomalaisen hiihtäjän suunnitelmissa. Lähtöpaikan saaminen vaan on kiven takana.

Viikonlopun ohjelma on seuraavanlainen. Perjantaina sprintti, lauantaina väliaikalähdöllä L 5 km ja M 10 km, molemmat vapaalla tyylillä.
Sunnuntaina takaa-ajona perinteisellä L 10 km ja M 15 km.
FIS-SKI

Lillehammerin stadionia ja ratoja on hieman tuunattu viime vuodesta ja sprinttirata on pituudeltaan naisilla 1,26 km ja miehillä 1,52 km.
Nousua on kaiken kaikkiaan naisilla 40 m ja miehillä 61 m. Radalla on kolme selkeää nousua ja keskimmäisen jälkeen reilut 250 m laskua. Loppuosa on tasaista.

Normaali- eli distanssirata on pituudeltaan 5040 m ja korkeuseroa on 75 m (suluissa Ruka 56 m), maksiminousu 64 m (56 m) sekä kokonaisnousu 211 m (174 m). Helpolta ei näytä Lillehammerin ratakaan verrattuna Rukaan. Radan alkuosa on vaihtelevaa ja suurin nousu alkaa n. 2800 m kohdalla ja sen jälkeen on melkein 500 m alamäkeä pikku töppäreillä.
FIS-SKI
Suomalaisten joukkue Lillehammeriin on:
Naiset
Anne Kyllönen
Mona-Liisa Malvalehto
Laura Mononen
Kerttu Niskanen
Krista Pärmäkoski
Riitta-Liisa Roponen
Riikka Sarasoja-Lilja
Miehet
Matti Heikkinen
Perttu Hyvärinen
Martti Jylhä
Lari Lehtonen
Juho Mikkonen
Ville Nousiainen
Matias Strandvall

Tuesday, 25 November 2014

Hiihdon maailmancupin ohjelma 2014-15

Tulevan kauden kilpailuohjelma on selvillä ja kausi alkaa perinteisesti Rukalla. Tällä kertaa ohjelmassa on vain kaksipäiväinen kilpailu, jossa molemmat kilpailut käydään perinteisellä tyylillä. Rukalla lauantain kisa on sprintti ja sunnuntaina hiihdetään normaalimatkat.

Kauden ensimmäinen tour on Norjassa Lillehammarissa heti viikon päästä. Kilpailuputki jatkuu tiukasti heti Davosissa ja La Clusazissa. Tour de Ski on siirtynyt muutaman päivän vuoden vaihteen yli ja on vuorossa tammikuun alussa.

Tammikuun lopulle on suunniteltu Otepään ja Rybinskin kilpailuja, jonka jälkeen turnee siirtyy Ruotsiin ensin Östersundiin ja sitten MM-kilpailuhin Faluniin.
Maaliskuulla on Lahden ja Norjassa Drammenin ja Oslon kilpailut.

Kalenterissa on kaksi perinteisen normaalimatkojen väliaikalähtöä ja kolme vapaalla (poislukien MM-kilpailut).



Sunday, 22 December 2013

Tour de Ski 2013-14 ohjelma ja radat

Maastohiihdon vuodenvaihde huipentuu Tour de Skin -kilpailuihin. Kilpailut ovat saaneet suurta huomiota mediassa eikä vähiten muhkeiden palkintorahojen takia. Tavoitteena oli luoda tapahtuma, joka monipuolisella ohjelmallaan tavoittaisi mäkihypyn tapaan keskieurooppalaisen yleisön vuodenvaihteen vapaiden aikana ja nostaisi maastohiihdon profiilia.

foto:http://lenzerheide.com/tourdeski/de/home

Aloitus on Oberdorfissa,  jossa ohjelmassa ovat: (ajat ovat CET-aikoja)

Oberhof GER
Saturday, 28th December 2013
Prologue
Ladies 2.5km free                 
Men 3.75 km free  
14:00
15:15             
Oberhof GER
Sunday, 29th December 2013  
 Pursuit - Handicap start       
Ladies 10 km classic
Men 15 km classic
14:30           
15:30
Korjaus 26.12.2013 Sunnuntain matkat muuttuvat vapaan sprintiksi lämpimän sään ja lumenpuutteen vuoksi. Katso myöhäisempi teksti.
Sprintit Lähde Tour de Ski / FIS
Normaalimatkat Lähde:Tour de Ski / FIS
Radat ovat 800 m meren yläpuolella ja lumikerros on n. 20 cm, pinnassa 10 cm uutta lunta.

Kiertue jatkuu välipäivän jälkeen Sveitsissä Lenzerhiedessa.

Lenzerheide SUI
Tuesday, 31st December 2013 
 Sprint Free Ladies/Men          Finals 14:45 
Lenzerheide SUI
Wednesday, 1st January 2014  
 Mass Start
Ladies 10 km classic               
Men 15 km classic
15:45            
13:00
Normaalimatkojen radat Lähde:Tour de Ski / FIS
Radat ovat Sprintissä 1.4 km ja yhteislähdössä naiset 11 km ja miehillä 15 km, lumi on sekoitus luonnon- ja tekolunta.

Kolmas kilpailupaikka on Cortina-Toblach Italiassa.

Cortina-Toblach ITA
Friday, 3rd January 2014         
 Pursuit - Handicap start      
Ladies 15 km free
Men 30 km free
10:30            
12:15
Cortina-Toblach Lähde:Tour de Ski / FIS
Radat ovat 1256 m meren pinnan yläpuolella ja hyvässä hiihtokunnossa.

Viimeiset kilpailut hiihdetään Val di Fiemmessä Italiassa.

Val di Fiemme ITA
Saturday, 4th January 2014     
 Distance - Individual start
Ladies 5 km classic
Men 10 km classic
15:45            
11:00
 
Val di Fiemme ITA
Sunday, 5th January 2014
Final Climb - Handicap start
Ladies 9 km free
Men 10 km free
 
13:30
15:00
 
Val di Fiemme Tour de Ski / FIS
Radat ovat n. 900 m meren pinnan yläpuolella Alpe Cermisin loppunousun jyrkemmän osuuden pituus on n. 2600 m nousua on yli 400 m.