Showing posts with label kalenteri. Show all posts
Showing posts with label kalenteri. Show all posts

Monday, 3 September 2018

FIS-SKI Calender 2018-2019 / Kilpailukalenteri

Maastohiihdon kilpailukalenteri on julkaistu jo toukokuun puolella ja kohta on aika taas alkaa katsella, milloin kisaputki alkaa.

Tänä vuonna suomalaisittain on TV-lähetysten osalta tulossa muutos, sillä lähetysoikeudet siirtyvät YLE:lle ainakin vuoteen 2021 asti.  Ylen mukaan: "Silloin Ylen tarjoamaan talvilajien pakettiin kuuluvat hiihdon, mäkihypyn, alppihiihdon, yhdistetyn, lumilautailun ja freestylehiihdon maailmancup-osakilpailut Itävallan ja Sveitsin osakilpailuja lukuun ottamatta."



Sunday, 27 August 2017

Kesän suunnistukset takana ja edessä syksyn koitokset

Suunnistuksessa kilpailukausi on selkeästi jakautunut kahteen osaan. Keväällä kausi alkaa jo huhtikuussa ja juhannuksen jälkeen kilpailupuolella hiljenee. Kansallisen tason suunnistajat valmistautuvat syksyn koitoksiin suunnistusviikoilla ja huipulla tehdään vielä valmistavia harjoituksia mahdollisiin arvokisoihin, joka ovat olleet vaihtelevasti kesä- heinä -elokuussa.

Tänä vuonna MM-kilpailut olivat Virossa 30.6.-7.7.2017.

Kuvakaappaus  http://media.voog.com
Mitalisaalis jäi naisten varaan , kun Venla Harju otti pronssia keskimatkalla. Toinen pronssi tuli naisten viestistä.

Tulokset kokonaisuudessaan löytyvät esim. täältä.
Suomalaisten sijoitukset:
- Sprintissä
miehissä Otto Simosas 20. ja Jesse Laukkarinen 30.
naisissa Venla Harju 4. ja Marika Teini 10. Kirsi Nurmi 27.

- Sprinttiviestissä suomalaiset olivat sijalla 10 (Sari Anttonen, Topi Raitanen, Fredrik Portin, Merja Rantanen)

-Pitkällä matkalla 
miehissä Fredrik Portin 11. Miika Kirmula 19. Einari Heinaron 38.
naisissa Merja RAntanen 7. Sari Anttonen 13. Saila Kinni 19.

- Keskimatkalla
miehissä Olli-Markus Taivainen 25. Olli Ojanaho 27.  Fredrik Portin 32.
naisissa Venla Harju 3. Marika Teini 9. Sari Anttonen 11.

- Viestissä
miehissä sijalla 8 (Kirmula, Niemi, Portin)
naisissa sijalla 3 (Harju, Teini, Rantanen)

Menossa on juuri suunnistuksen maailmacup Latviassa, jossa järjestetään myös ensi vuoden maailmanmestaruuskilpailut. Maailmancupin päätöskierros on Sveitsissä

Syksyn  SM-kilpailut ovat seuraavasti:

2.-3.9. | SM pitkä matka R1 (S) Lapua

Thursday, 1 June 2017

FIS-SKI Calender 2017-2018 / Kilpailukalenteri

Kauden 2017-18 maastohiihdon maailmancupin kalenteri on julkaistu muutama päivä sitten.

Kalenterissa 1. periodilla on 2 sprinttiä ja 5 distanssimatkan,1 skiathlon .
Tuttuun tapaan aloitus tapahtuu Rukalla Suomessa. Huomattavaa on, että distanssikilpailut ovat 
väliaikalähtöjä poislukien 2 pursuitkilpailua.

Toinen perodi sisältää Tour de Skin, joka tällä kertaa on Sveitsissä Lenzerheidessa, Saksan Oberstdorfissa selä Val di Fiemmessä Italiassa. Tourilla on kaksi yhteislähtökilpailua ja pursuitia.

Tourin jälkeen jatketaan sprinttipainotteisella jatkolla.

Kolmas periodi käsittää PeyongChangin olympialaiset.

Neljännellä periodilla palataan Pohjoismaihin ja silloin on pitkä matka, joka tänä vuonna hiihdetään vapaalla tyylillä.

Jonkin verran kritiikkiä mediassa on ollut viestien puuttumisesta. Nyt kalenteriin jäi vain joukkuesprintti.

Sunday, 11 September 2016

FIS-Ski Calendar 2016-17, hiihdon maailmancupin ohjelma

Tuleva MC-kausi jakautuu neljään perioidiin, kuten aiemmin. Kausi alkaa, kuten niin usein aiemmin Rukalla, mutta tällä kertaa vain kahden päivän kilpailuviikonloppuna. Viikon päästä päästään hiihtämään Norjan Lillehammerissa 3-päivän tour, josta kiertue siirtyy Keski-Eurooppaan Sveitsin Davosiin ja Italian Tobalchiin.

Toisella periodilla joulutauon jälkeen on vuorossa Tour de Ski ensin Sveitsissä Lenzerheiden kolme kilpailua ja välillä käydään Oberstdorfissa Saksan puolella. Kiertueen kolme viimeistä kilpailua on jälleen Italiassa ja perinteisesti päätös tapahtuu Val di Fiemmessä. Periodin loppuosassa kisataan vielä Tobalchissa kahdet spirinttikisat. Ruotsiin siirrrytään Ulricehamniin (ensimmäistä kertaa) sekä Faluniin. Etelä Korean PyeongChang isännöin sitten esiolympiakisoja kolmen kilpailun ajan.

Kolmannessa periodissa viimeistellään kuntoa Viron Otepäässä kahden kilpailun verran, kunnes vuorossa on Lahden maailmanmestaruuskilpailut.

Viimeisessä neljännessä periodissa ollaan edelleen Skandinaviassa Drammenissa ja Oslossa, kunnes kauden päättää ensimmäistä kertaa kalenterissa oleva World Cup Final. Se hiihdetään Venäjällä Tyumenissä, jossa on vuorossa neljä kilpailua.

Sprinttikilpailuja näyttää kalenterissa olevan 11 kpl, joista 6 vapaalla ja 5 perinteisellä tyylillä. Normaalimatkan kilpailuja on 11, joista vapaalla 5. Yhteislähtökilpailuja kalenteriin sisältyy 6 kpl.

Värillä koodattu viherä sprintti, keltainen perinteinen tyyli ja lila yhteislähtö.
Kuvakaappaus FIS-SKI

Thursday, 22 October 2015

Hiihdon maailmancupin ohjelma 2015-2016

Kohta se taas alkaa! Maastohiihdon ensi kauden kalenteri on julkaistu ja näyttäisi siltä, että pieniä muutoksia on tullut ohjelmaan. Lähtöjä piisaa hiihtäjillä ja tänä vuonna on kaikkiaan 37 kilpailua, josta voi saada MC-pisteitä. Osaltaan lisää kilpailuja on tullut johtuen siitä, että arvokilpailuja ei tulevana kautena ole.

Kalenterin aloittaa tutusti Rukan mini-tour marraskuun lopulla. Viime vuonna hiihdettiin siellä vain sprintti ja perinteisen normaalimatka. Ensimmäisessä periodissa on pysynyt myös Lillehammer ja Davos. Uutena on kaksi kisaa Toblachissa.

Tour  de Ski on jäänyt tammikuun alkuun samalle paikalle kuin viime vuonna. Kakkosperiodin seuraavat kilpailut ovat sitten Slovenian Planicassa ja Tsekin Nove Mestossa viime vuoden Rybinskin ja Otepään sijaan.

Kolmannessa periodissa hiihdetään Norjassa Drammenissa ja Oslossa sekä Ruotsissa Tukholmassa ja Falunissa. Euroopan kierros päättyy Lahteen, jossa on sprintti ja takaa-ajo.

Uutena on neljäs periodi uudella mantereella Kanadassa, jossa kilpaillaan kahdeksan kilpailun sarja neljällä paikkakunnalla.

Kalenterissa kilpailujen määrä on viime vuoteen verrattuna lisääntynyt yhdeksällä. Sprinttejä on nyt 13 viime vuoden 9:ään verrattuna. Yhteislähtöjen määrä on tuplaantunut kuuteen. Väliaikalähtöjä on seitsemän, joista 4 vapaalla ja 2 perinteisellä.

Alla olevaan FIS-Skin kalenteriin on värikoodaattu sprintit vihreällä, perinteisen kilpailut keltaisella ja yhteislähdöt punaisella.

Mielenkiintoista on nähdä, kuinka urheilijat osallistuvat kauden kilpailuihin. Vapaita viikonloppuja näyttäisi olevan kolme! Luultavasti myös pitkää kautta kahdella mantereella kilpailtaessa kustannusten osalta on nousupaineita joukkueille. Voi olla, että joidenkin joukkueiden osalta hiihtäjien määrää rajataan pistetilanne huomioiden.

lähde fis-ski.com


Friday, 24 October 2014

Maastohiihdon lajit monipuolistuvat

Monesti mediaa seuratessa tulee ilmi, että suomalaisten hiihtäjien suosikkilajina on ollut perinteisen tai vapaan tyylin väliaikalähtökilpailu. Toki muunlaisiakin mielipiteitä näkee ja kuulee ainakin sprinttereiden suusta.

Maastohiihto on kuitenkin lajina kehittynyt viimeisten vuosien aikana monipuolisempaan lajivalikoiman suuntaan johtuen mm. television ja kumppanien vaatimuksesta. Eipä silti Suomen katsotuimpiin urheilukilpailuihin kuuluu Finnpanelin mukaan edelleen maastohiihdon arvokilpailut.

Uutena ilmiönä ehkä suomalaisessa ympäristössä on ylipitkien matkojen hiihtojen tuleminen mukaan television ohjelmistoon. Suomalaisia hiihtäjiä on myös ollut mukana talleissa ja viimeisimpänä uutisena oli Sami Jauhojärven liittyminen Swix Ski Classicsiin Coopin joukkueeseen.

Kilpailutarjonnalla on myös vaikutusta urheilijan harjoitteluun ja lajien tunnettavuuteen.
Suomalaisessa järjestelmässä seurat hakevat kilpailuja hiihtopiireiltä ja arvokilpailuja liitolta.
On olemassa houkutus järjestää ja hakea samanlaiset kilpailut kuin aikaisempina vuosina ja käyttää hankittua osaamista ja kokemusta. Piirit kukin tahollaan myöntävät omien periaatteidensa mukaisesti kilpailut ja puoltavat isompien kilpailujen hakemuksia. Toivottavasti seurat hakisivat rohkeasti monipuolisesti kilpailuja ja tarjoaisivat mahdollisuuden urheilijoille osallistua erilaisiin kilpailuihin.

Lajin ja urheilijan kannalta olisi tärkeää, että tarjolla olisi monipuolisesti eri tyyppisiä kilpailumahdollisuuksia ympäri Suomen. Menestyminen kansainvälisellä huipulla vaatii joko monipuolisuutta tai tiukkaa keskittymistä johonkin lajiin riippuen urheilijan ominaisuuksista.

Mielenkiinnosta kävin läpi Ruotsin kilpailukalenteria, jossa oli hyvissä ajoin kilpailut näkyvillä. Suomalaisessa Kilmossa kaikkia kilpailuja ei vielä ole näkyvissä.
www.skidor.com
Alla lista ruotsalaisten kilpailuista.
  • Sprintti vapaa 14
  • Sprintti perinteinen  14 
  • Sprinttiviesti vapaa 3
  • Sprinttiviesti perinteinen 5
  • Väliaikalähtö vapaa 59
  • Väliaikalähtö perinteinen 53
  • Yhteislähtö vapaa 18
  • Yhteislähtö perinteinen 99
  • Skiathlon 8
  • Rullahiihto 29
Luetteloa katsottaessa huomaa, että perinteisen hiihdon yhteislähtöjä on eniten, mutta luvussa on mukana ylipitkien matkojen kilpailut, jotka näyttävät olevan suosittuja naapurimaassamme. Luulisin, että listassa on monipuolisemmin eri lajeja verrattuna suomalaiseen kalenteriin, joka vielä täydentyy vuoden mittaan.

Sunday, 16 March 2014

Vanhaa lopetellessa ja uutta kautta odotellessa

Maastohiihdon osalta viimeinen osakilpailu Falunissa tulevilla MM-laduilla on hiihdetty ja suomalaisten osalta viikonvaihteessa mitaleille ylsi suomalaisista Kerttu Niskanen skiathlonissa.

Kausi on ollut pitkä ja päätavoite huipuilla on ollut Sotshin olympialaiset, jotka hiihdettiin helmikuussa. Vielä eivät kaikki hiihtäjät taida rantapalloja puhallella ja ainakin suomalaisilla on tulossa Suomen Cupin kaksi osakilpailua, joista toinen on samalla SM-hiihto Jyväskylässä ja Rukalla. Saa nähdä, miten siellä lumitilanne kehittyy. Järjestäjät ilmoittavat ajavansa lunta Jyväskylästä Laajavuoresta kisapaikalle Vaajakoskelle. Tällä hetkellä ennusteet lupaavat jopa -8C-asteen pakkasia viikolle, joten tykit lienevät ahkerassa käytössä.
Toivottavasti kilpailut voidaan viedä suunnitelmien mukaan läpi ja saadaan Keski-Suomeen paljon hiihtäjiä ja katsojia. Rukalla lunta riittänee ja siellä on toivottavasti aurinkoiset kevätkelit.


Tulevan kauden FIS:n kilpailuohjelma on jo alustavasti lyöty lukkoon. Aloituskilpailut on Rukalla ja tällä kertaa vain viikonloppukilpailuna 29.-30.11.2014. Kilpailut ovat kaikki vanhan mantereen puolella ja suunnitelmissa on kaudelle 2015-16 osakilpailu myös Pohjois-Amerikan mantereella. Vaihteeksi on myös Otepäässä ja Rybinskissä kilpailut. MM-kilpailut hiihdetään Ruotsissa Falunissa ja kausi päättyy Oslossa.